torstai 31. lokakuuta 2013

Oonako raviponi?

Moi! Olin eilen ridaamassa Oonalla, ja hyppäsin pieniä oksereita, 30cm, 50cm. Hyppäsi ihan hyvin, ja oli kyllä kivaa. Lopuksi käyittn Mirkan ja Napin kanssa maastossa.

Hain Oonan tarhasta, ja otettiin rakennekuvat!

Oona alkoi hymyilemään kesken kuvien, kun pää piti olla ylhäällä!
Kun kuvat oli napsittu, laitoin Oonalle satulan, johon vaihdoin huovan. Sitten suitset päähän ja kentälle. Kävelin ja tein voltteja. Oona oli aika laiskanpuoleinen, ja jäykkä. Ei ihme, en ole ratsastanut pitkään aikaan. Tein B:ssä, A:ssa, E:ssä ja C:ssä pysähdyksen.

 Kun alettiin ravaamaan, Oona ei totellut pohkeita, mutta kyllä se sitten kun vähän raippaa sai napautella, niin kyllä se sitten liikkui! Alotettiin puomeilla. Puomit meni ihan hyvin, vaikka vähän kompastelikin. Sitten kävelin pienin hetken, kun Oona hiukan hengästyi.

Sitten otettiin laukkaa keskiympyrällä. Oona laukkasi hyvin vasempaan kierrokseen. Toiseen suuntaan Oona taas ei laukannut ollenkaan. Sehän on Oonalle vaikeampi suunta, se oikea kierros. Saatiin kuitenkin pieni laukkapätkä, joka sitten riitti.
Sitten alettiin hypätä pieentä okseria. Voi jumpe, mikä hyppy! Oonako raviponi? Oona on pikemminkin jänis. Tai joku estehevonen! Raviponista ei tietoakaan! Eli Oona hyppäsi paremmin kuin osasin kuvitella. Oonahan siis ei hyppää, kuin ehkä 1 krt/kk. Jos irtokypytyksiä ei lasketa.
Sitten hyppäsin yhden 50cm okserin, ja alas tulin! Muahhah! Nyt en kerkeä kirjoittaa postausta loppuun, joten seuraava tulee lähiaikoina, anteeksi!

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Hei, Latasin juuri WhatsApp Messengerin Android laitteeseeni. Se on älypuhelin viestintäsovellus joka korvaa tekstiviestit. Tämä sovellus antaa lähettää jopa kuvia, videota ja muuta multimediaa! WhatsApp Messenger on saatavilla Android, iPhone, Nokia, Windows Phone ja BlackBerrylle ilman muistettavia salasanoja - se toimii kuin tekstiviestit mutta käyttää pakettidataa. Lataa se nyt täältä http://www.whatsapp.com/download/ ja sano hyvästit tekstiviesteille!

Eli tosiaan olen täällä, joten voit lähettää minulle viestiä!

maanantai 28. lokakuuta 2013

Ratsastamaan

Tänään olen menossa ratsastamaan LauKalle, ja yllätys yllätys, Sonja tulee katsomaan. Haluaisin tehdä taas jonkun erikoispostauksen. Mitä te haluaisitte? Kertokaa, haluatteko kysymyspostauksen, lempivaatteeni, ratsastustavarani, tai jotain sellaista. MyDay ei onnistu, kuin vasta ensikuussa, koska kameraa ei ole! Toivokaa taas jotain. Ja anteeksi näistä turhista/lyhyistä postauksista!

perjantai 25. lokakuuta 2013

Barcelonassa, ja pitkä postaustauko

Anteeksi kovasti pitkä postaustauko, olen ollut syysloman Barcelonassa, mutta vasta nyt pääsin koneelle. Tosiaan, oltiin Barcelonassa, Espanjassa. Omia kuvia en voi laittaa, sillä kamerani on Rigassa. Siis kamera jäi lentokoneeseen, ja lensi sitten Rigaan. Kuvia laitan, en jaksa kovinkaan selitellä, sillä Sonja on meillä, ja me mennään nyt (tai kohta :D) ja muistatkaahan tzekata Sonjan blogi! http://horselife12.blogspot.fi/






perjantai 11. lokakuuta 2013

Päivän menoja

Tänään meen ehkä lappeenrantaan mutta nyt oon koululla, kattomassa Iidan pieno/viulu tuntia.

tiistai 8. lokakuuta 2013

Kesälle jäähyväiset

Kesä mennä vierähti,
kyllä kesässä kaikkea ehti.
Kesälle heippa sanotaan, 
ensi vuonna taas tavataan!
 
Kesä meni todella nopeasti. Kesä olisi voinut jatkua pitempään. Onneksi meillä on paljon muistoja kesästä, kuten nämä:

Kesään mahtui uusi hevonen, Nappi
Koko kesälle riitti juomista
Kesään riitti kunnon pukkeja, sekä palokunta tallilla
Kesään mahtui hauskoja hetkiä

torstai 3. lokakuuta 2013

Uusi poni, minun viikko

Moikka!

Sori pitkä postaustauko. En oo kerenny kirjottaa, kun nyt viikko oli raskas, ja rasittava. Kerron nopeasti viikosta mitä muistan.
Maanantai: käytiin Mimmin ja Miinan kanssa LauKalla.
Tiistai: en muista
Keskiviikko: reväytin rintalihakset koulussa
Torstai: torstaina paketoin Miljan lahjan
Perjantai: oli Miljan syndet, ja menin Iidan valkkuu
Lauantai: eilen oli siivouspäivä, ja kävin iidan valkus
Tänään: tänää tehään isin kaa uuet estetolpat, ja raysastan myrskyllä ja muilla. Eli liikutan kaikki ponskit.

Sitten siitä uudesta ponista. Nyt ei keppariponi, vaan oikea poni. Poni tuli Jutan tallille, se on suomenhepo, ja eerittäin söpö. Täältä tulee, Nappi!

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Puhelimen tyhjennystä

En jaksanu panna paljon kuvia, joten tuossa pieni jyvä kuvista :-)