maanantai 29. heinäkuuta 2013

Missäs lukijani on?

Nyt olen huomannut, että kukaan ei taida enää lukea blogiani? Tämä on siis vain turha sivusto, eikö? Jos blogiin ei tule pian eloa, minä lopetan. En halua turhaan kirjoittaa! Joten nyt lukemaan blogiani! :)

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Kuumus yllätti!

Heipsan. Me oltiin eilen katsomassa Mirkan näytelmää, Kärnäkosken Kunniat. Me mentiin sinne bussilla, koska parkkipaikkoja oli niin vähän.  Mutta sitten kun vielä aurinko paistoi edestäpäin, niin siellä olikin kiva istua. Jo 15 minuntin päästä, mulla alkoi valua hiki. Sillä oli 25 tai 26 astetta. Huhhuh. Ja sitten kun tuli tauko, oli jo mennyt esitytä ehkä tunti. Ja kun siellä oli kylmää vettä, niin se loppui. Huhuuh. Meidänkin vesi oli loppu. No, mutta pääsimme Heti reissun jälkeen jätskille, ja sitten sen jälkeen uimaan. Oli niin lämmitä vettä, että Mirka pystyi heittämään (vasta nyt!!) tarviturkin. Ja äitikin tuli uimaan. Samoin, Iida oli siellä. Kuuma päivä, mutta paljon viilennystä. :)

lauantai 20. heinäkuuta 2013

Voiton fiiliksiä

Tänään me lähettiin kaheksan aikaan Miehikkälään päin. Ensin haettiin Oona, ja sitten mentiin Miehikkälään. Siellä minä, Merika, ja Orvokki käytiin katsomassa Amerikan miniheppoi. Söpöi. Sitten Mirka otti Oonan ulos tarikusta, ja alkoi hoitaa sitä. Sitten me ootettiin, kunnes Mirka ja Oona pääsi näyttäytymään tuomareille. Meni kyllä erittäin hyvin, ja siis nämä oli Mätsärit. Kun Mirka ja kaikki muut jotka sai ykköspalkinnon, meni rinkiin, ja Oona tippui sieltä neljäntenä tai kolmantena.

Jaa, tämäkö voitti mätsärit? :D
Äly söpö ♥
Sitten me mentiin heti maalaamaan Oona, ja mä puin päälle.Me oltiin harjottelemassa, ja sitten nähtiin, että kisa oli jo menossa. Mä olin vasta kolmantena. Ei hätää! Sitten kun oli mun vuoro, mä kävelin, ja ravasin. Sitten tuomarin edessä tulin alas, ja sanoin Oonalle 'Hymyile!' niin se hymyili, ja sitten mä ravasin pois!. Meni kyllä aika hyvin. Kun sitten jaettiin palkinnot, niin mä tavallaan olin eka, kun tuoari sanoi ' yksi kolmesta parhaasta oli tämä meidän inkkari' ja kun se antoi mulle nesin palkinnon, niin ajateltiin, että mä olin eka!

Hymyile!
Viimeiseksi oli sitten Orvokin laukkakisat. Orvokki kilpaili Kapteeni Keskiyötä vastaa. Kapteeni alussa säikähti lippua, ja Oona pääsi reilulle  etumatkalle. Ja Oona saapui maalin ensimmäisenä, ja Kapteeni tuli n.200 metrin päästä. Että, selvä voitto. Oonalla oli tänään hyvä päivä. Ja mulla ainakin on hyvä fiilis, muista en tiedä. 

Kapteeni Keskiyö

torstai 18. heinäkuuta 2013

Haaste

Keksin, että voisin tehdä haasteen parille tyypille. Ensinnäkin säännöt on seuraavat:
- Keksi 9 faktaa itsestäsi
- Lähetä 9 kysymystä, parille bloggaajalle

Haastan tähän Orvokin ja Sompun.
- Olen kohta 10v
- Olen välillä ärsyttävä
- Rakastan eläimiä
- Olen Howrsessa
- Harrastan keppareita, ja ratsastusta ja pianon soittoa
- Minulla on 6 henkinen perhe (+4 eläintä)
- Haluaisin oman koiran
- Tykkään limpparista
- Olen yleensä pitkään koneella

Kysymykset  Orvokille ja Sompulle:
- Mikä on teidän lemieläin, jos hevosta/ponia ei lasketa?
- Mitä harrastatte?
- Mikä on teidän lemi juoma?
- Mikä on teidä lemi heppani koko nimi?
- Missä käytte eniten ratsastamassa?
- Kuinka monta ihmistä teidän perheeseen kuuluu?
- Oletteko mielestänne kivoja?
- Onko blogini mielestänne tylsä?
- Pelaatteko mitään nettipeli? Mitä?

Taas pitkä tauko

En ole taaskaan pitkään aikaaan kerennyt kirjoitella. Mutta tänään käytiin tallilla, ja harjoiteltiin Orvokin kanssa lauantaisia laukkakisoja, sekä pukuratsastusta. Aluksi Mirka maalasi Oonan sormi väreillä, ja sitten kun mä ratsastin, mä jouduin koko ajan tulla alas selästä, ja mennä takas, ja hymyilyttää Oonaa. Huoh.
No kun me vihdoin lopetettiin, Mirka yritti saada maalit pois, mutta sepäs oli hankalaa, varsinkin kun Oonan silmän ympärillä oli rinkula. Sitten Orvokki ratsasti hetken kentällä, ja sitten meni laukkaamaan tielle. Kerkesin jo vähän tutustua Orvokkiin, ja Orvokista tais tulla mulle uus kaveri :)

perjantai 12. heinäkuuta 2013

Kulta Simpukan ratsastusleiri

Heippa taas! Minä pidin 10.7-11.7  keppihevosleirin meillä. Kulta Simpukan hevosilla. Kulta Simpukka on minun tallini, meidän pihassa. Leirillä oli 3 leiriläistä, ja avustaja minun lisäksi. Minä ja Minea (avustaja) nukuttiin teltassa, ja leiriläiset (Somppu, Mimmi, ja Miina) nukkui aitassa. Torstai aamuna oli leirikaste. En jaksa höpötellää taaskaan, joten laitan leirivideon.

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Leikkitehotunti Vilillä 2

Sainkin nyt aika nopeasti tämän valmiiksi.


Pitkä tauko

On nyt tullut suuri rakonen postailuun. En ole kerennyt tehdä mitään yli 5 päivään koneella. Huomenna on jo Kulta Simpukan leiri, ja minulla oli perjantainan tehotunti. Laitan videon erillisessä postauksessa. Tässä on nyt eilisiä kuvia Kotieläintarhan asukkiasta:

Söpö pupu ♥
Laaman komeet hampaat
Äitin uusi vauva
'Mä haluun trampalle!'
'Onpas mukavaa!'
Ne tuli penkille ♥

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Video



Oli tylsää niin tein tämän. Paremapna YouTubessa.

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Järjeltä pelastautunut

Olin 30 päivä ratsastamassa Oonalla. Menin ilman satulaa kentällä, ja Mirka meni samaan aikaan Pojulla koulua. Oona meni kyllä ihan nätisti, mutta sitten se ei tainnut tykätä kun menin ilman satulaa. Minun mielestäni minulla ei ole järkeä päässä. AINA kun menen ilman satulaa Oonalla, tipun (paitsi kerran kun vain kävelin). Tällä kertaa tipuin 3x. Ei se ole paha, verrattuna minun 8 tippumiseen tunnin aikan. Toisaalta, menin tällöin ilman satulaa esteitä. Mutta muuten oli kivaa ratsastaa.

Merika juoksutti Loben ensinmäisenä. Kun Merika vei Loben tarhaan, minä ja Mirka haettiin ponit. Mä vein Oonan Pojun karsinaan, ja Mirka laitto Pojun käytävällä. Mutta sitten kun mä olin välmis, Mirka ei ollut pannut vielä edes satulaa. Joten mä jouduin pujotella narujen ja Pojun ohi. Menin kentälle, ja muistin unohtaneeni raipan. Kun Mirka oli tuonut raipan, nousin selkään ja aloin kiertää kenttää. Kun Mirka tuli Pojun kanssa, mä ravasin, ja Mirka käveli. Kun nostin laukkaa, ihme, Oona laukkasi tosi nätisti. Nostikin helposti. Sitten kokeilin toiseen suuntaa. Wau! Sehän laukkaa. Sitten Mirka sanoi, etää laukkaa puolta kenttää. Ja arvatkaa laukkasiko? Kyllä. Ehdottomasti! Ihan paras poni ♥ Mulla ei nyt ole kuvia, koska niitä ei oo siirretty.

Säkniemen leiri

Olin 27.6.-29.6 säkniemen leirillä. Siitä ei oikeastaan tarvitsisi edes kirjoittaa, joten en enempiä kirjoittele, vaan laitan tähän pienen videon tyngän.